Röyhkeydellä ei ole rajaa täällä. Suomessa meidät on kasvatettu ottamaan huomioon muita, antamaan tilaa ja niin edelleen. Ainakin teoriassa. Ei etuilla, ei pusketa ja odotetaan omaa vuoroa. Täällä... no, iso maha, takapuoli ja tissit takaavat etulyönti aseman. Olen suunnitellut asentavani vesimelonit rintapuskureiksi. Niillä kun hutkii niin eiköhän tie avaudu... Olkapää kärsi tänään lievähkön tappion Kariakoossa kun mama runnoi menemään. Pieni naksahdus kuului, mutta ei kai siinä mitään ihmeempää ole. Hieman särkee, mutta liikkuu. 

Se on ihan sama kun ihmiset alkavat vyöryä lautalle tai sieltä pois. Tai daladalaan... Daladalan ymmärrän. Kaikki haluaa istumapaikan, varsinkin jos on menossa kauemmas. En minäkään tykkää keikkua siinä käytävällä. Ja on se vaarallistakin. Tosin, jos kolari sattuu niin henki siinä todennäköisesti menee kumminkin näillä nopeuksilla, liikennesäännöillä ja asenteilla... Tervetuloa Tansaniaan. Heh heh...

Mutta niitä huomioita!

Kiinnitin ränään huomiota bajaji pysäkillä kuskeihin. Bajajit ovat kolmepyöräisiä kulkuvälineitä, tuk tukeja.Ainakin keskustassa kuskeina toimii paljon miehiä, jotka käyttävät liikkumiseen kainalosauvoja eli raajavammaisia ja paljon näkyy myös albiinoja. 

Ihan mahtavaa! Heidän on vaikeaa saada työtä vamman vuoksi ja albiinoja hyljeksitään koska heitä jollain tavalla pelätään. Lautalta Postalle, Kariakoohon ja muihin ""keskittymiin'' on hyvä bisnes näille ajoneuvoille. Bajajiin menee 3-6 henkilöä ja matkan hinta on 1000 ths/henkilö. Etuna on, ettei tarvitse kävellä parin kilomerrin matkaa daladala asemalle, istua tai seistä ruuhkaisessa bussia tai  juuttua ruuhkaan. Kuskit saavat jonkinlaista palkkaa, tuskin mitään suunnatonta, mutta heillä on laillinen työ. Se on mahtavaa! 

Ehkä asenteet täällä ovat muuttumassa heikommassa asemassa olevia kohtaan... Hitaasti, mutta varmasti. Toivottavasti meilläkin, kori Suomessa.

Amani na upendo, peace and love

Amina