Arusha, Kolo ja Kondoa nahty ja koettu talta eraa. Taidan koettaa palata myohemmin uudelleen noihin paikkoihin. Kun palasin viikon reissulta, oli aika aloittaa tyot keramiikkapajalla. Maanantai aamuna hypattiin autoon ja lahdettiin ajelemaan kohti... niin mita kohti? Ensin liikennevaloissa syntyi aivan kasittamaton hamminki kun tuleva tyopaikkaohjaajani alkoi riitelemaan nuoren  ikkunanpesija pojan kanssa. Tilanne riistaytyi ihan huolella lapasesta ja joukko nuoria miehia yritti avata autonovia ja huusivat mzungu mzungu... Ja hetkea myohemmin istuttiinkin sitten poliisilaitoksella tekemassa rikosilmoitusta jostain joka ei kylla oikein avautunut ainakaan talle mzungulle. Myohemmin tosin selvisi, etta ilmoitus oli tehty minun nimissa ja minun olisi kuulunut olla seuraavana paivana oikeudessa... Saapa nahda mita siitakin viela seuraa etten ole ollut.

Joka tapauksessa, pienen pieni varoituskello alkoi soida paassa, mutta koska ko. henkilo on ollut hyvin mukava ja herttainen harras kristitty, panin halytyskellon pienemmalle. Muutama tunti myohemmin kello ei enaa vain hieman halyttanyt vaan paukkui kuin kirkontornissa. Se tunne kun huomaat olevasi lukkojen takana, ilman osoitetta, ilman kunnollista ruokaa eika kukaan osaa englantia. Paikka oli kamala, taynna moskiittoja, ei verkkoja ikkunoissa, ymparilla korkeat muurit ja rautaportti lukossa... Soitin ystavalle Suomeen seka Dariin ja kerroin mita on tapahtunut ja etten tieda missa olen. Muutama tunti myohemmin sain viestin etta minut on paikannettu. Kiitos Pirjo! Osoite oli epamaarainen, mutta alue tiedossa: Mtoni kijichi. Ystava Darista lupasi tulla katsomaan minua seuraavana paivana.

Olin siis yota pajalla, onneksi minulla oli oma verkko laittaa patjan suojaksi. Mutta kylla ne paasivat ihole siltikin, moskiitot. Minulle luvattiin seuraavana aamuna, etta juu juu, paaset laheiseen vierastaloon kunhan on ensin 1. syoty aamupala sitten 2. tyhjennetty puu-uuni sen jalkeen kunhan on 3. rakennettu uusi valiseina uuniin jne jne. Lopulta puhe kaantyi siihen ettei minun turhaan kannata mihinkaan menna, tuhlaamaan rahojani. Paniikki ja pelko siita mita on tapahtumassa kasvoi melkoiseksi pakokauhuksi. Muurin yli ei paase enka osaisi muutenkaan menna mihinkaan. Merenlahden toisella puolella nakyi Darin pilvenpiirtajat ja ajattelin etta tahanko tama safari paattyy...

Omi, kontaktini Darista, loysi minut kahdeksan maissa illalla. Ohjaajani sai aivan silmittoman raivokohtauksen, en ymmartanyt puoliakaan, mutta aivan tarpeeksi tajutakseni missa mennaan: nyt karkuun ja nopeasti. Omi otti tavarani ja vei minut takaisin kaupunkiin, jarjesti asiat kaantymaan plussan puolelle... Minua uhkaillaan nyt poliisilla ja rangaistuksella, mutta maanantaina vaihdan maisemaa eli aivan sama.

MISTA NAITA HIHHULEITA OIKEIN TULEE?

Anteeksi tuo, epa-asiallinen otsikko, mutta ihan oikeasti... Ulkokuori on puhdasta kultaa, mutta sisalla asuu jotain ihan muuta. Elimisto oli aika kovilla nuo muutamat paivat ja olinkin sitten kolme paivaa kuumeessa. Malaria suljettiin pois ja diagnoosiksi tuli stressireaktio. Hoito-ohjeeksi lepo, lepo ja lepo seka tehda ilmoitus syyrlahetystoon. En taida siihen ryhtya, parempi vaan menna eteenpain ja unohtaa koko juttu.

Mutta nuo niin maan perusteellisen uskovaiset kristityt kierran tasta lahin taalla kaukaa, minka vuoksi skippaankin heti alkuun kaksi paikkaa. Nyt vedan henkea, kiitan maanpaallisia suojelusenkeleitani eli Pirjoa, Helinaa ja Omia. Asante sana, nakupenda sana.

Seikkailemaan tulin ja seikkailun sain... Pitaa varoa mita toivoo.

Amani na upendo. Peace and love.

Minna