Lähtöön aikaa kaksi päivää ja tavarat pakattu! Ainakin luulisin että kaikki oleellinen ja EHDOTTOMAN tärkeä on mukana. Ja sitä EHDOTTOMAN tärkeää on paljon. Tosin siitä jää sinne kyllä paljon. Lahjoja, tuliaisia jne. ja kaikenlaista ihmekrääsää... Mutta laukut eivät paina ihan mahdottomia. 10-15 kg kpl, mutta niitä on neljä. 

Näitä sitten hilataan kohti Kigambonin lauttaa... Onneksi on kantajia. Voi raukat... No, on niissä pyörät alla. Eikä näitä kaikkia viedä Bagamoyoon. 

Meillä on kyllä aika mukavan tuntuiset lennot ja välilaskut. Koneen vaihtoihin ei mene kuin pisimmillään n. neljä tuntia. Ensin lento Kööpenhaminaan reilun tunnin, alle kahden tunnin vaihto Kairon koneeseen. Lentoaika n. 4,5 tuntia ja odotusta Kairossa alle neljä tuntia. 5,5 tunnin yölento Dar es Salaamiin. Aamulla pitäisi olla puoli seitsemän aikaan perillä. Voi että tuntuu hyvälle lähteä! Viime päivien panikointi on muuttunut kärsimättömäksi odotukseksi ja mukaviksi perhosiksi vatsan pohjassa. 

Tansania on valtava maa. Pinta-alaltaan hieman suurempi kuin Keski-Eurooppa. Siellä olisi niin paljon nähtävää, mutta ei tällä reissulla. Jos tälle reissulle saisimme Sansibarin, niin olisimme enemmän kuin onnellisia. Pitää elellä säästeliäästi, sillähän sinne pääsee...  Ei osteta Bagamoyo Art Markettia tyhjäksi tällä kertaa. No en ostanut viimeksikään, mutta jokaiselta siellä työskentelevältä jotain. Tänä vuonna en sitä tee. Ja tuskin tekee Sarakaan. Jotain kivaa muistoksi itselle ja tuliaisiksi. Toivoisin kovasti, että näkisimme villieläimiä. Itse en niitä juurikaan vuosi sitten nähnyt. Sara on luvannut tuoda kirahvin kakkaa poikaystävälleen... Outoja tapauksia. Ja Sara on "opiskellut" swahilia: pole pole kaka (slow down brother ja kitunguu/vitunguu (sipuli). Siinäpä ne tärkeimmät kai sitten olikin... Kielestä meinaan. 

SÄHKÖÄ JA VALOA MUKAAN

Ostimme ihan järjettömän määrän pieniä lämpökynttilöitä. Oletus on, että olemme ilman sähköä suurimman osan ajasta. On meillä taskulamputkin ja muutama led patterivalaisin, mutta kynttilät on ihan jees. Kunhan ei polteta puolta Afrikkaa niiden kanssa sählätessä. Lasipurkissa ne valaisevat ihan mukavasti eikä tarvitse miettiä pattereita. Ja on meillä akkujen latausta varten sähköäkin mukana. Joku ihme vekotin, jonka Sara sai matkalle mukaan... Sen kun lataa, se varastoi sähkön ja siitä voi sitten tarvittaessa siirtää virtaa esim. puhelimen akkuun... Jännää tämä moderni teknologia. 

Sara hieman tuskailikin mahdollista sähköttömyyttä, mutta siihen tottuu. Vaikeampaa on tottua klo 18 aikoihin tulevaan pimeyteen. Ainakin minun oli. Ja Suomeen palattua taas näihin valo-olosuhteisiin. Marraskuun puoliväli... Pimeintä aikaa. Siellä ladattu valoenergia kuitenkin on aikamoinen, huolimatta paluun tuomasta kulttuurishokista sillä jaksaa aika pitkälle. 

Voi että, tässä minä vaan taas hymyilen kuin Hangon keksi tulevalle seikkailulle. Fiilikset on aivan huikeat! Kunpa voisin viedä seuraavalla kerralla koko perheeni mukanani. Vaikka vain pariksi viikoksi. Kaikki on mahdollista kun vaan toivoo kovasti ja elää toiveita toteuttavaan suuntaan... 

Minä menen nyt siirtelemään matkalaukkuja pisteestä A pisteeseen B. Ihan huvikseni. 

Amani na upendo milele. Peace and love, forever.

Minna (Amina)