Taas pakkailen tavaroitani Tansanian reissua varten. Lähtö on jo kahden päivän päästä. Joulu ja Uusi Vuosi lämpimässä... Aika jännää, en ole  koskaan ollut joulua poissa Suomesta, saatikka perheeni luota. 

Tämä on nyt tosiaan neljäs matka sinne... Ensimmäinen matka oli 2013, kolmen kuukauden työssäoppiminen, seuraava vuotta myöhemmin kaksi kuukautta tyttäreni kanssa. Työssäoppiminen hänellekin. Kolmas reissu oli viime keväänä, puolitoista kuukautta ja nyt viivyn vaivaiset viisi viikkoa. Matkalle lähtö jännittää ihan yhta paljon kuin edellisilläkin kerroilla. Sanoin tänään ystävälleni, että paniikki hiipii hätyyttelemään. En haluakaan lähteä, vaan jäädä kotisohvalle valittamaan kylmästä ja vesisateesta. "Ja haaveilla Tansaniasta", sanoi ystäväni. Niin, viipyillä koetuissa muistoissa... Ei, ihanaa on lähteä. Odottaahan siellä muutakin lämmintä kuin pelkkä sää. Tuttu, turvallinen ja rakas kainalo, mihin kaivannut taas puoli vuotta.

MUISTOJA MUISTOJA

***Pikku Kisu (eli Diablo), jonka tyttäreni sai elävien kirjoihin.***

Meillä oli hiiri ongelma. Heräsin muutamina öinä kun hiiret kipittivät huoneemme poikki. Se ei ole mukavaa, varsinkaan kun nukumme lattialla. Ystävämme ehdotti kissan hankkimista, mutta Toshi ei oikein lämmennyt ajatukselle... Tyttäreni ratkaisi asian sattumalta puolestamme: hän oli löytänyt henkihieverissä olevan kissanpennun, joka hädin tuskin jaksoi seisoa jaloillaan. Epäilin pikkukisun elävän edes seuraavaan aamuun, mutta sinnikkyydellä ja pienillä maitoannoksilla tuo kirppuinen otus virkosi -ja asettui taloksi. Hiiret katosivat vaikkei tästä "peace and love" henkisestä kissasta varsinaista hiirikilleriä koskaan tullutkaan. Mielummin se jahtasi perhosia, heinäsirkkoja ja liskoja ja isotteli kanoille.

***Hirmuinen Pikku Kisu***

*** Ikävä kyllä leikkiminen taisi koitua Pikku Kisun kohtaloksi***

Pikku Kisu seurasi meitä joka paikkaan ja totteli, kun sille sanoi että nyt sinä menet kotiin. Se rakasti leikkimistä ja oli hyvin lapsenmielinen. Varmaan koska oli joutunut emostaan eroon niin pienenä... Leikkiminen ja oleminen "meidän kissana" todennäköisesti koitui kuitenkin Kisun kohtaloksi... 

NOITUUTTA

Naapurissamme asuu mama, joka on muuttanut siihen jostain "puskaseudulta". Edes Tosh ei oikein ymmärrä hänen kieltään, joka on sekoitus jotain heimokieltä sekä swahilia. Minua tuo mama ei siedä ja on vakuuttunut siitä, että olen noita... Valkoinen, omistamme punaisen kissan joka "ymmärtää puhetta", seuraa meitä ja jonka kanssa leikimme pihalla. Ihan selvät noidan tuntomerkit. Tuo mama on ihan mahdoton tapaus. Aloittaa metelöinnin aamu viideltä, käyttää katua kaatopaikkana ja viemärinä, ei siivoa yhteisiä tiloja jne. Ja yrittää naittaa tytärtään Toshille... Rouva oli rikkkonut meidän ikkunasta moskiittoverkkoa sen verran, että sai tuoretta merilevää tungettua siitä sisälle. Sillä kuulema karkoitetaan pahoja henkiä ja vaatimattomia noitia kuten minä. Voi mama kun tietäsit millainen witch olenkaan! Vai olikohan se bitch...? Se miten tämä ehkä liittyy Pikku Kisuun, on että eräs toinen naapurustossa asuva löysi Kisun myrkytettynä. Olipa sitten asialla mama tai joku muu, niin huonompi juttu. Hiiret ovat palanneet... 

MIKÄ SAA PALAAMAAN?

No en tiedä... Elämän asenne ja tietynlainen kiireettömyys. Meri, hiekka, lämpö ja tuuli... Toshi ja tunne siitä, että on kotona. Olen aiemmissa blogeissa ehkä kirjoittanutkin siitä ettei Tansania ole helppo maa, tuskin mikään osa Afrikan mantereesta. Siinä on jotain taikaa, se menee ihon alle. Ei se ole ruusunpunaista hullaantumista, ainakaan minulla. Olen nähnyt Tansanian monet kasvot. Monet on vielä näkemättä. Katsotaan mitä tämä matka tuo tullessaan...

*** Auringonlasku lähellä kotiamme, Mji Mwemassa***

*** Kilpikonnia Barakassa kilpikonnien suojelupaikassa Sansibarilla.***

Amani na upendo, peace and love

Amina