Olipa melkoinen "kulttuurishokki" palata kolmen viikon paratiisissa vietetyn ajan jalkeen tanne Dariin! Meteli tuntui viela entisestaankin kovemmalta, mutta akkia siihen korva tottui kuitenkin. 

Eilen oli pakko lahtea etsimaan uutta puhelinta ja mikas sen parempi paikka kuin Kariakoo, paikallinen ostoshelvetti joka kuhisee kaikkea mahdollista. Tansanian kavijat tietavat paikan tai ovat siita ainakin kuulleet. Ja ostin sitten oikein napparan kiinalaisen kapulan, jonne menee kaksi SIM-korttia (jotta on mahdollista hukata kerralla suurempi maara elamaansa) seka minimuistikortti. On radio ja taskulamppu, mutta mokomassa ei ole kuin englanti, ranska ja arabia. Eipa taalla a:ta ja o:ta ylapilkkujen kanssa tarvitsekaan. Maksoi huiketa 30000 Tsh eli 15 euroa.

SADETTA, UKKOSTA JA IHMELAAKKEITA

Eilinen ei ollut paras mahdollinen paiva Kariakoossa hengailulle. Sade piiskasi ihan huolella Daria 6 tuntia. Kahden metrin kavelymatkalla ehti kastua totaalisesti. Kaytimme ensimmaisen rajun ukkoskuuron ruokailuun pienessa ravintolassa, jonka katto tosin vuoti n. 70 kohdasta, mutta tunnelma oli lammin. Eras nuori maasai istui kanssamme samassa poydassa ja oli taysin vakuuttunut etta olen Sansibarilta. Samainen herttainen maasai antoi mahalaaketta, jonka koostumus jai arvoitukseksi, mutta vatsa ei eilen eika tanaankaan ole temppuillut. 

Sade oli todella rankka. Moroccossa slummikyla jai veden alle ja naky oli aika lohduton seka kammottava. Kyla naet sijaitsee jonkin sorttisella kaatopaikalla tai ehka se kaatopaikka on syntynyt kylan tuotoksista... Jatteet lilluivat pitkin poikin ja ihmiset kahlasivat kerailemassa kuka mitakin... Hygienia naissa paikoissa on muutenkin sanoinkuvaamatonta. Saapa nahda milloin punatauti alkaa nayttaa heraamisen merkkeja. Kameralla olisi ollut eilen kayttoa, naky oli aikamoinen...

Sadekausi on vasta tuloillaan, mutta sain nahda mita silloin tapahtuu. Eika eiliset tuhot olleet edes pahoja. Kuulema.

MUUTOKSIA SUUNNITELMIIN 

Oli tarkoitus, etta menen Kigamboniin joksikin aikaa tekemaan toita ZionZuri rastafari kommuuniin, mutta sain kuulla seka hyvia etta huonoja uutisia: Rita, joka minut sinne kutsui onkin raskaana, mutta niin heikossa kunnossa malarian ja pahoinvoinnin vuoksi ettei ole mitaan jarkea menna sinne toihin nyt. Kavin moikkamassa tanaan ja kurjaa nahda toinen todellakin kurjassa kunnossa. Toivon todellakin etta vointi kohenisi pian, jo senkin vuoksi etta se manitsemani sadekausi on todellakin saapumassa... 

Nyt olisi ollut kuitenkin sitten aikaa matkustaa Iringaan, mutta ehka parempi pysya taalla. Huomenna menen Kali Mataan ja torstaina tapaan ruotsalaisen ystavani Evan ja miehensa Coconatin heidan shamballaan Kigambonissa. Viikonlopukkin taitaa menna samaisessa kaupungin osassa rantabailuissa suomalaisen ystavan kanssa. Maanantaina takaisin Bagamoyoon! Eli aivan sama milta Dari tuntuu, taman jalkeen osaa oikeasti nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta!

Mun tekee mieli ruisleipaa. Ihan silleen tosissaan! Vaalea leipa ja usein liian oljyinen chapatti alkavat tokkia. Mutta ugalista olen alkanut tykkaamaan. Koska opin sita valmistamaan ihan omin pikku katosin Zakariaan ohjauksessa. Se on niin tarkaan kuinka sita kauhaa pyorittelet ja varsinkin kun nama ovat vakaasti siina uskossa ettei valkoiset mitaan ruokaa osaa tehda. Voi voi voi... 

Palaillaanpa taas eli BAADAYE! Ja voikaa hyvin syksyisessa Suomessa.