Aloitin sunnuntai-iltana malarian estolääkityksen. Heräsin maanantai aamuna erittäin hyvin nukutun yön jälkeen ja tuumailin sietäväni lääkkeen hyvin. Ei sivuoireita! Vaan annapas olla kun tuli seuraava yö... Siinä olisi Wes Cravenkin kalvennut ja Steven King saanut hyvää materiaalia kirjoihinsa. Luultavasti nyt tiedän millaisia ovat ns. liskojen yöt...

Ei tuo olo ole oikein korjautunut kunnolla vieläkään. Nukkua toisin pystyy kauhuilematta, mutta katkonaisesti. Päänsärky, huimaus ja epämääräisen etova olo vaivaa pientä kulkijaa. Toivon elimistön tottuvan nopeasti lääkkeeseen, koska joudun sitä ottamaan ainakin marraskuun toiselle viikolle asti. Yksi tabletti kerran viikossa eikä siltikään ole takeita ettei malariaa tule. Sama lääke tosin auttaa myös malarian hoitoon että sinänsä hyvä homma. Hintaa Lariam-lääkkeelle kertyy 3 x 44€ eli 132 €. Yhdessä annospaketissa on 8 tablettia.

TARTTIS TEHRÄ JOTAIN

En ole oikein saanut vielä(kään) mitään aikaiseksi lähtemisen suhteen. Ensi viikollakin menemme Lyytikäisen sekä oman ja siskon tyttären kanssa Ranualle jääkarhuja katsomaan. Tuli luvattua sellainen reissu synttärilahjaksi ja lupaukset on pakko pitää. Siltä reissulta palaudutaan perjantaina ja ohhoh, maanantaina pitäisi lähteä... Voi että mä säälin niitä jotka ovat viikonloppuna paikalla kun laitan kamoja kasaan. Tai no, olenhan edennyt: on mulla kirpparilta ostettu Paris Disneyland-lentolaukku. On vaan joka suuntaan n. 1,5 cm liian iso, jos ne lentokenttien laukkukokosenttimetrit pitävät 100% paikkaansa. Eipä se mitään, menee sitten ruumaan jos eivät matkustamoon huoli. Tai sitten pitää haastaa Disney corporation oikeuteen. 

AVANTO ELI ALLAS ELI NEOPREENITOSSUT

Kyllä on ollut kiven takana ja syvällä kannon alla löytää moisia tossuja! Enkä ole löytänyt, ainakaan oikean kokoisia. Niin isoja kylläkin että menisivät melkein kanootista. Urheiluliikkeissä ja kenkäosastoilla katsovat hyvin hämmentyneinä kun olemme niitä kysyneet. "Nyt on kesä ja niitä vaan talvella..." Ihan sama, nyt on tarvis! En halua tallustella rannalla ilman sellaisia. Yhdessä urheiluliikkeessä myyjä taisi kyllä saada oivalluksen, että niitähän kannattaisi pitääkin kesällä myynnissä, muillekin kuin lapsille. Eräs ystävä laittoi linkin "paljasjalkakenkiin". Ne olisi kyllä hyvät!  Ei vaan ehdi enää tilaamaan... 

Se, etten ole vieläkään saanut mitään aikaiseksi johtuu siitä etten meinaa oikein edelleenkään käsittää olevani oikeasti lähdössä. Ei kai sitä sitten oikein tajuakaan vasta kuin sitten lentokoneessa. Puolitoista viikkoa aikaa, mutta ennen sitä jääkarhu!

Karusellimaisin pyörähdyksin ja olotiloin

Minna