keskiviikko, 24. elokuu 2022

Asenteita ja hopeasormukset

Blogin päivämäärä on ihan päin hongikkoa, päiväys pitäisi olla 8.1.2015. Lisäsin sormus kuvan ja hupsispompsis tapahtui jotain!

Menimme kihloihin. "Finaly'', kuten Babsy sanoi. Ollanhan me jo aika kauan yhdessä oltukin. Menimme eilen eli perjantaina kaupunkiin sormuskauppaan. Kivaan intialaiseen putiikkiin. Törmättiin matkalla Babsyyn ja Kifimboon, jotka olivat myös päättäneet tulla kaupunkivierailulle Bagamoyosta. Erinomaisen mukava yhteensattuma.

life.jpg

Ihmettelin hieman kaupungilla kuinka vähän siellä on väkeä. Normaalin 3 miljoonan sijasta vain 2,5 miljoonaa... Syy selvisi kaupassa, kun kysyimme milloin sormukset ovat valmiit. ''Ehkä illalla, ehkä huomenna'', oli vastaus.''Kuinka siinä (kaiverrus, pienennys) voi niin kauan kestää? Onko.niin paljon töitä jonossa?''  Myyjä katsoi meitä hämmentyneenä ja sanoi syyksi ''koska on perjantai ja työntekijämme ovat moskeijassa.'' Aha...

Saimme sormukset neljän tunnin odotuksen jälkeen ja oli oikein mukava päivä hengailla ja käydä paikoissa, joihin olemme monesti suunnitelleet menevämme. Syömässä Intialaisessa, käydä drnkillä näköala ravintolassa, josta on huikea näkymä koko Dar es Salaamin yli kolmeen suuntaan: merelle, Kigamboniin ja keskustan yli. Kallis paikka, mutta suosittelen lämpimästi!

Tuo selitys ''koska on.perjantai'' jäi hieman vaivaamaan ja kysyin eräältä ystävältä siitä. Vastaus oli yksinkertainen: perjantai on muslimeille sama kuin sunnuntai kristityille tai lauantai juutalaisille. 

Miten vähän tiedänkään islamista! Puhuimme aika kauan aiheesta ja aiheen vierestä, kuten naisten alakuloisuudesta. Ystäväni on muslimi, hieman alle 30 vuotias mies ja hänen veljensä meni viikko sitten naimisiin. Ei itse valitsemansa naisen kanssa, mutta jonka kuitenkin tunsi. Ystäväni vastustaa tätä tapaa ja on sanonut isälleen ettei suostu tällaiseen avioliittoon ja isänsä on hyväksynyt -ainakin osittain- poikansa päätöksen. Setänsä on kovempi luu... Sen verran tuohon veljen avioliittoon kuitenkin, että isä kysyi pojaltaan haluaako hän mennä naimisiin... Naisella tuota oikeutta ei taida olla...

Palaillaan taas!

Amina

tiistai, 29. marraskuu 2016

Töitä ja reissailua.

Joskus on ihan paikallaan vetää kunnon kännit. Joku varmaan ajattelee, että niin niin, siellä Suomi-ihminen vaan bilettää. Ei biletä. Eilinen oli raskas päivä. Taas avattiin hieman lisää suomi-ihmisen silmiä realismille. Ystävältä murtui jalka muutamia päiviä sitten ja sitä piti mennä näyttämään toiseen sairaalaan. Oli kipsattu niin huolella päin hongikkoa. Ja muutenkin. Joka tapauksessa, eilinen päivä vietettiin valtavan kokoisessa Muhimbilin sairaalassa, heidän ensi-avussa. Meidän osalta kaikki meni ihan hyvin, mutta se systeemi on vähintäänkin kauhea. Jos sairaalaian tulevalla henkilöllä ei ole pennin pyörylääkään rahaa, ei saa minkäänlaista hoitoa. Vaikka on julkinen sairaala. Jenkkilässä taitaa olla hieman sama systeemi, tai ainakin oli. En tiedä. Mutta takaisin Muhimbiliin ja Tansaniaan. Jos potilaalla ei ole omaisia tai ystäviä, ei häntä silloinkaan välttämättä oteta osastolle. "Kuka sille tuo ruokaa ja vettä?" Jos osastolla ei ole vuodepaikkaa, mutta tarvitset leikkausta tai kiireellistä hoitoa, ei voi mitään. Hoitajien tehtäviin ei kuulu järjestää asiaa, vaan lääkärin. Sisäänkäyntien edustoilla istuskelee vartioita puhumassa paskaa keskenään, ohjailemassa ihmisiä milloin mihinkin, jos edes laskevat sisälle. Meitäkään ei päästäneet emergencyyn, vaan juoksuttivat väärään paikkaan. Työjako ja velvollisuudet on jotenkin ylösalaisin. Mutta ensiavussa oli hyvä fiilis. Ja melko tehokaskin. Tai ehkä oli, koska paikalla olin minä, valkoinen nainen. En tiedä sitäkään. Joka ikinen asia, hoitotoimenpide maksaa shillinkejä X-määrän. Ja potilas maksaa, tai sairasvakuutus, jos sellainen sattuu olemaan. Niillä joilla on, menevät useimmiten yksityisiin sairaaloihin. Ei ole verotuloilla kustannettavaa sairausvakuutuskorttia kuten meillä. 

jalka.jpg

Olimme palaamassa Lushotosta Dar es Salaamiin, kun saimme tiedon ja ''hätäkutsun'', että on sattunut onnettomuus. Shokkiloppu ihanalle road tripille. Onneksi tilanne ei kuitenkaan ollut niin paha kuin ensin luulimme. Ystävämme saa pitää jalkansa ja on hyvässä hoidossa, hyvällä mielellä ja vaimonsa tuli eilen Euroopasta pitämään huolta ukkokullastaan.

ARUSHA JA LUSHOTO

Olen ollut Arushassa viimeksi kolme vuotta sitten. Tony ei koskaan aikaisemmin. Viihdyttiin yhdeksän päivää ja oltaisi viihdytty pitempäänkin, mutta joskus on palattava kotiinkin. Aika hurahti siellä kuin siivillä. Opetin siellä kangaspuiden käyttöä yhdelle ihanalle Maasai naiselle ja vietettiin heidän luonaan leppoisaa puuhastelu lomaa. Käytiin Tonyn kanssa Merun rinteillä ihailemassa upeaa sademetsää ja panikoimasa maasai marketissa, oltiin Sepon ja Sarahin kanssa joulumarkkinoilla ja harhailtiin Arushan kaduilla. Tai siis minä harhailin, Tonyn suuntavaisto on aikalailla pettämätön. 

Arushasta jatkettiin matkaa Lushotoon, Usambaran vuoristoon. Se oli meille molemmille ensivisiitti, vaikka tunnemmekin sieltä ihmisiä. Vuoriston kauneus oli lumoava, vaikkemme pahemmin patikoineetkaan. Emme, koska Usambara kirjaimellisesti potkaisi minut pois vuorenrinteeltä. Pari päivää linkutin polven kanssa guesthousen ja ystävämme Coffee cornerin väliä, jossa tapasimme eerään ruotsalaisen naisen, jonka kanssa meillä olikin yllättäen yhteinen hyvä ystävä. Annelie ja hänen miesystävänsä loivat meille hyvin miellyttävån loppuloman Lushotossa. Paljon naurua ja rentoa hengailua heidän talollaan. Emme ollet kuitenkaan Lushotossa lopulta kuin viisi päivää, mutta voi että nautimme raikkaasta ilmasta ja viileydestä. Darissa kuumakausi oli jo alkanut poissa ollessamme ja se löi päälle jo matkalla takaisin. Ubungossa, missä on kaukoliikenteen linja-autoasema, lämpötila oli.reilusti yli kolmenkymmenen. Hiki virtasi, mutta kiitos uuden ja hienon lähiliikennelinjan, ei tarvinnut hikoilla daladalassa, vaan pääsimme linjaa pitkin suoraan Kigambonin lautalle ja sieltä bajajilla tai tuk tukilla kotiin reppuinemme ja rinkkoinemme.

Matkan koko hinta ilman majoitusta kahdelta henkilöltä oli 68 0000  Arushaan, 36 000 Lushotoon ja 30 000 takaisin Dariin. Eli 134 000 Tsh, mikä on noin 67 €. Kilometrejä kertyi 1300, vähän ylikin ehkä.

TÖITÄ

Ennen reissua olin Bagamoyossa tavoitteena tehdä batiikkia, mutta tein kaikkea muuta. tekstiilitöitä kuitenkin. Opin käyttämään polkuompelukonetta, tein ja suunnittelin uusia tuotteita yli jääneistä kangaspaloista ja opetin niiden valmistuksen ompelimon tytöille. Batiikkia piti tehdä aina ''huomenna''... Siinä meni kolme viikkoa eikä tehty. Tosin ei se mitenkään yllätyksenä tullut ja opinpahan muita juttuja. Ja oli kiva tehdä töitä naisten kanssa. Edelleen saa hämmästellä ihmisten monilahjakkuutta ja luovuutta. Sekä kuinka rennosti tehdään asioita tyyliin: ei se nyt ole niin justiinsa -ja saadaan aikaiseksi kauniita lopputuloksia. 

pili1.jpgpili2.jpg

Ensi viikolla menen Gezauloleen työskentelemään Erikin kanssa. Tehdään kierrätysmuovista sitä sun tätä. Kokeilin itseasiassa Bagassa kuinka tehdä muovipussista helmiä ja onnistuin. Vielä pitää hieman jalostaa tekniikkaa eli treenata lisää, mutta toimii! 

Arushassa puuhailin reilun viikon kangaspuiden parissa ja oli hienoa hienoahuomata osaavansa edes jotain. Tai siis oppineensa koulussa. Tosin hieman piti viestitellä osaavampien tuttujen kanssa, mutta anyway. Suurimmat probleemat ratkaisin ihan itse. 

Tavoitteet on saavutettu ja enemmänkin. Kaupalle on tehty monta uutta tuotetta ja työtavat on myös Tonylla jo hallussa. 

Päivät alkaa käydä vähiin, kolmen viikon päästä takaisin Suomeen. Viisi kuukautta meni nopeasti. Liian nopeasti.

 

Amani na upendo,

Amina

 

keskiviikko, 28. syyskuu 2016

Mikä on kun väsyttää...?

Pari viikkoa ollut kova väsymys, lämpöilyä ja muutama päivä sitten kävely alkoi tuntua kivuliaalta. Päänsärky, mikä.tuntui kuin joku imisi silmiä.sisäänpäin. Jokainen askel sattui.selkään ja rintakehään. Malaria. Ei mikään paha, mutta vie voimat. Siihen päälle keuhkoputkentulehdus. Onneksi olemme Bagamoyosa. Ilma on raikkaampaa kuin Darissa ja täällä on pieni, mutta hyvä katolinen sairaala. Sain malaria lääkkeet ja antibiootit. Tämä aamu on ollut hyvä ja olen tuntenut jopa olevani nälkäinen. Ja Babsyn talossa on hyvä sairastaa. 

Olen ehkä kertonutkin aikaisemmissa kirjoituksissani hänestä? B. on itävaltalainen entinen sairaanhoitaja, joka jäi vuosia sitten sairaseläkkeelle työstään. Ennen sitä, hän puhalsi pelin poikki pakkaamalla kimpsut ja kampsut pakettiautoon, ajaa surautti Länsi-Afrikkaan. Ajeli kuukauden ristiin rastiin Länsi-Afrikan maita ilman minkään valtakunnan kielitaitoa. Ei englantia, ei ranskaa... Ja yksin. Täällä Tansaniassa hän on ollut kymmenisen vuotta. Yksin. 

Babsy on syöttåny minulle suklaata, keittänyt kahvia, kantanut passionhedelmiä ja huolehtinut että syön ja juon tarpeeksi. Että mikäpä tässä sairastaessa. Harmittaa vaan, että ystäväni Suomesta saapuu tänään, enkä pääse häntä vastaan. Tony meni yksin ja he tulevat tänne Bmoyoon huomenna. Matkustaminen on vielä liian suuri rasitus. Se kun ei tämmöinen löysähkö suomalainen kroppa ole tottunut tämmöisiin tauteihin, on parempi antaa elimistön todella toipua ja levätä. Voi mennä sydämeen, sanoi Babsy. Tai keuhkoihin. Ja joka tapauksessa kohta keho alkaa puhdistamaan itseään, joten parempi olla lähellä vessaa...

Summa summarum... Malaria ei siis välttämättä nosta kuumetta. Väsymys, lihas -ja päänsärky voivat olla ainoa oire. Ja malaria voi olla tappava, huolimatta minkä tyyppisestä malariasta on kyse. Testi on nopea, eikä maksa juuri mitään. Joissain apteekeissakin tekevät testejä. Verikoe sormenpäästä ja katsotaan onko pisarassa verta parasiitteja vai ei. Vaikkei olisikaan, kannattaa testi tehdä uudelleen päivän, parin päästä. Hoito on anti-malaria lääke, joko muutaman päivä tabletti kuurina tai kerta pistos. Olo menee aika kurjaksi kun lääke alkaa vaikuttamaan, mutta pysyt elossa... Ne pikkuotukset alkavat tukkimaan verisuonia ja pesiytymään sisäelimiin, eli mieluummin paripäivää raatona suklaata mutustellen, kuin tiputuksessa teho-osastolla henkihieverissä. 

AJOITUSEN MESTARI

Meidän piti kyllä täällä Bagassa mennä festareille myymään tuotteotamme, mutta koska tilanne muuttui, odotellaan viikonloppuun ja katsotaan sitten. Ja minun piti olla auttamassa eräässä organisaatiossa HIV-informaatiossa, mutta sekin sitten myöhemmin. Ajoituksellisesti tämä ei ollut paras hetki sairastua, mutta ensiviikko olisi ollut katastrofi. Meidän vihkiseremonia on viikon päästä lauantaina ja pitänee jokunen tikku laittaa ristii niiden juhlien osalta. Eli loppujen lopuksi, täydellinen ajoitus...

Haluamme pienet juhlat, mutta paljon on niissäkin järjesteltävää. Ja koska TIT(This Is Tanzania), kaikkibon mahdollista. Olemme kyllä jo naimisissa Tansanian lain mukaan, mutta emme vielä Suomen. On käytävä Ulkoministeriössä ja Suomen suurlähetystössä laillistamassa avioliitto.  

Mutta nyt väsyttää ja vatsasta kuuluu ''gurp, gurp''...

Palataan ja marssikaa siellä rasismia vastaan, rauhan puolesta vastaisuudessakin!

Amani na upendo, peace and love!

Amina 

lauantai, 27. elokuu 2016

Byrokratiaa ja oman käden oikeutta

Byrokratia Tansaniassa on mielenkiintoinen. 

Pari viikkoa sitten meidän piti mennä maistraattiin hoitamaan paperiasioita naimisiin menoa varten ja se oli kyllä sellaista juoksemista rastilta toiselle. Ensin piti saada todistus siitä, että asumme Kigambonissa, Mjimweman kylässä ja Mageti Sabassa. Suuntasimme siis vuokraisäntämme kanssa kylänosan vanhimman luokse, joka oli ihastuttava vanhempi nainen. Kuulumisien ja kohteliaiden jaarittelujen jälkeen vuokraisäntämme kertoi vierailumme syyn ja rouva kirjoitti meille paperin ka leimasi sen juhlallisesti. Tämä paperin kanssa kipitimme Mjimweman aluetoimistoon, jossa saimme todistuksen asumisestamme kyseisessä kylässä. Tämän jälkeen kiireenvilkkaa toiseen toimistoon, jossa iloinen virkailija kirjoitti dokumentin, että kyllä, me asumme Kigambonin kaupungin osassa, Mjimweman kylän Mageti Sabassa. Tämän arvokkaan dokumentin kanssa täpötäydessä bussissa Kigambonin toiselle laidalle Temekeen ja maistraattiin, jossa portinvartija ilmoitti, ettei asuni ole sopiva asiointiin näinkin korkea-arvoiseen toimistoon. Olin pukeutunut polviin asti olevaan lyhyt hihaiseen, mutta olkapäät peittävään tunikaan ja trikoisiin. Lopulta pääsin kuitenkin allekirjoittamaan paperit, kun maistraatin virkailija lainasi huiviaan... Tosiasiassa asussani ei ollut mitään vikaa. Vartian asenteissa ennemminkin. Mutta saatiin asiat hoidettua. Hieman hi-taan-lai-ses-ti, mutta oikeastaan aikaan sujuvasti. Tässä maassa kun ei ole väestörekisteriä, niin kuin Suomessa, asiat etenevät näin, toimistosta toiseen... 

OMANKÄDEN OIKEUS

Olen kai keronutkin, että meidät ryöstettiin samana iltana kun saavuttiin kotiin? Ryöstöt on vaivanneet aluettamme jo pitkään, varsinkin ranta-alueella. Kohteena on tasapuolisesti turistit, täällä asuvat ulkomaalaiset sekä ihan paikalliset asukkaat ja rannan käyttäjät. Viikko sitten ryöstivät eräänä aamuna muutaman turistin kirjaimellisesti alusvaatteisilleen. Päivä ennen sitä oli monilta viety puhelimia ja muuta pientä, mitä nyt olivat mukanaan kantaneet. Asukkaat ovat tuskastuneet näihin rosvoporukoihin, jotka terrorisoivat varsinkin jokisuiston aluetta ja alkaneet siirtymään lähemmäs avointa rantaa. Muutama päivä sitten homma riistäytyi käsistä... Paikalliset olivat saaneet kiinni yhden neljästä puskarosvosta ja hakkasivat hänet niin pahasti, ettei poika selvinnyt. Toiset sanovat, että kuoli matkalla sairaalaan, toiset taas, että poliisiasemalle, jossa poliisit ei tienneet mitä tehdä. Surullista. Ja lopullista. Huolimatta, että uskon jokaisella olevan oma polkunsa kuljettavanaan ja että se polku päättyy juuri niin kuin on tarkoitettu. Poliisin tehottomuus, haluttomuus hoitaa työtään ja korruptoituneisuus aiheuttaa tällaisia tapahtumaketjuja. Moni on sanonut että poliisiasemalle viedyt rikolliset ovat hetken päästä vapaalla, siksi rangaistus annetaan itse. Toisinaan on vaikea ymmärtää tätä maata. 

Mutta on täällä paljon hyvääkin! Enemmän kuin pahaa. 

Ollaan pohdittu kaupan tulevaisuutta ja tapasin eilen erään Ghanasta tänne muuttaneen markkinointi/matkailuyrittäjän. Sain häneltä.paljon ajateltavaa. Meillä on kaupassa vähän sitä sun tätä. Ja kolme yrittäjää. Pitäisi kekskittyä vain kahteen tai kolmeen tuotteeseen ja niiden varioimiseen. Voi voi, miksi minua ei ole siunattu nerokkailla ideoilla!?! Tai ehkä on, mutten osaa niitä toteuttaa. Maanantaina istun alas ja alan miettimään/suunnittelemaan ihan tosissaan. Ja istutan Tonynkin. Mitä teemme ja miksi. Kyllä meillä osaamista riittää, uusien ideoiden syöttäminen on vaan haastavaa tälle toiselle osakkaalle.

Lihapata porisee, kohta syödään. Joku voisi tuoda meille muuten pienen jääkaapin. Vähänkö helpottaisi elämää!

Palataan! 

Amani na upendo, peace and love,

Amina

tiistai, 9. elokuu 2016

Asetutaan arkeen

Asioilla on tapana selvitä, hoitua kuntoon. Nyt asiaa auttoi ystävien rahallinen apu lainan muodossa paikkaamaan ryöstetyjen rahojen tuoma vaje. IIlman sitä en tiedä, miten olisi pärjätty ja saatu asiat hoidettua.

Mutta se on ollutta ja mennyttä. Nyt asetutaan taloksi asuntoon, joka saatiin vuokrattua. Kahden huoneen kämppä. Meille passeli. Vesi ja sähkö kuuluu vuokraan ja käytössä on myös kaasuliesi. Oli tuolla keittiötilassa sähköuunikin... Joutunee ehkä makaronilaatikon tekemään! 

k2.jpg Uuden kodin piha. Ei ole mutaa sateella!

Aamu tosin alkoi pienellä shokkiherätyksellä, kun naapuri laittoi radion päälle. Kuten täällä tapana, hanat kaakkoon... Johan kello oli melkein seitsemän eli minua ei pahemmin haitannut herätys, mutta voluumitaso kyllä. Gezauloleen menevältä tieltä kuuluu liikenne, kun ei ole eristeenä minkäänlaista ikkunalasia, mutta niihin tottuu. Pääasia kai kuitenkin, että yöt on hiljaisia ja rauhallisia. Toisin kuin edellisessä paikassamme.

Elämä alkaa taas asettua näihin uomiin. Normalisoitumaan. Päästään kohta aloitamaan normaalit päiväkuviotkin. Pojat on pitäneet kauppaa auki, bisnes on vaan yhtä huono kuin ennenkin. En tiedä mitä pitäisi yrittää... Vaatteet ei mene kaupaksi, ei korut, ei taide... Joka nurkalla on chips-myymälä (ranskanperunoita) tai ugalipata porisemassa. Ehkä me jotain keksitään. Tällä viikolla pitäisi vaan keksiä itsensä erinäisiin valtionvirastoihin keskustaan ja voin sanoa: ei vois vähempää kiinnostaa mennä City Centeriin!

Tästä taas jatketaan. Etiä päin niin kuin entinen mummo lumessa...

Amani na upendo, peace and love

Minna Amina