Tuli koti-ikävä, ihan ylläti puskista. Tai ei oikeastaan yllätänyt. Arvasin että joulu kaukana perheestä voi olla pienen kriisin paikka. Onneksi en ollut yksin. Ystävän vaimo, joiden luona olimme joukupäivän, on Saksasta ja oli myös ensimmäistä kertaa täällä eikä kotimaassaan joulua viettämässä. Vuodatimme toisillemme tuntemukset ja ikävän. Kinkkusiivusta olisin voinut myydä sieluni, mutta kyllä herkuteltiin täälläkin: riisiä kookosmaidolla ja mausteisilla kasviksilla sekä makeita mangoja sekä ananasta! Ja illalla beach fire. Suomivierailla ei mennyt ihan käsikirjoituksen mukaan... Vatsatautia, varvasrikko ja siinä se sitten hedän joulu meni. Onneksi pääsivät tänään suunnitelmien mukaan matkustamaan pohjoisemmaksi Lusotoon, missä ilma on viileämpi ja sata kertaa raikkaampi kuin tääällä Dar es Salaamissa.

OSTOSPARATIISISSA

Joulua vietetään täällä 25.-26.12., aatto on melko normaalipäivä. Menimme silloin Ubungon bussiterminaalille hommamaan ystäviemme avuksi liput Lusotoon ja sieltä fiksuina Kariakoohon, joka on kuin jätimäinen ostosbasaari keskustan kupeessa. Suoraan sanottuna helvetti. Painajaismainen paikka, huolimatta että sieltä voit löytää mitä vaan. Mutta kapeat kadut ja labyrintit yhdistettynä muutamaan miljoonaan ihmiseen, niin tuskin tarvitsee enempää selittää... Stockmannin hullut päivät ei tunnu missään... Kariakoohon kun menee, on tiedettävä mitä etsii ja mistä sen löytää. Sinne labyrintteihin eksyy helposti ja ihmismäärä on ahdistava. Juotavaa on oltava ja paljon. Kassista pidettävä hyvä huoli. Mentävä vaan eteenpäin sen näköisesti kuin muka tietäisi mitä on.tekemässä. 

No aattona oli aikamoinen ryysis... Joulostoksia osa tekemässä, osa niitä päiväisiä. Sanoin suomivieraille, että nyt olette nähneet ja kokeneet oikeastaan kaiken normi asiat. Liikenneruuhkat, shika bomban, ruuan, vatsaongelmat, huonon ja hyvän palvelun.... ja Kariakoon. Toivottavasti Lusoto hymyilee heille. 

Hitto, sinne ostosparatiisiin pitä mennä ensi viikolla uudelleen. Mä en.haluu! Onko pakko...? No on, hemmetti vie.

BONFIRE

Joupäivän iltana oli siis bon fire eli beach fire. Taisi olla paras tähän astisista. Yleensä rumpuja ja rummuttajia on useita, eilen vain yksi. Loput tulivat vasta kun tulet oli jo sammumassa. Mutta ihan mieletön fiilis ja hyvä henki. Ja kaiken kruunasi täysikuu joka nousi punaisena vaivihkaa auringon alkaessa laskemaan.

Ranta oli täynnä ihmisiä, jotka katosivat heti auringonlaskun aikaan. Normaalisti tulet laitetaan aika myöhään, mutta eilen melko pian rannan tyhjennyttyä. Iloisuus ja rento fiilis pysyi koko illan läsnä. Naurua, laulua, tanssia ja vahvoja rytmejä, loistavia rummuttajia. Huolimatta että suurimman osan illasta rumuja oli vain yksi, mutta luovuus - se näytti taas kuinka homma hoituu... Ja hauskaa oli.

Viimeisiä vedellään tästä vuodesta... Vietetään se hyvin. Jookos?